Alfred Hitchcock

2. marras, 2021

 

Elokuva Takaikkuna on monia tasoja sisältävä taideteos. Niin ovat ohjaajan leffat yleensäkin. Ainakin ne, jotka olen katsonut. Monta on vielä näkemättä ja hyvä niin. Vuosia sitten katselukokemus oli erilainen kuin nyt. Ehkä silloin juoni ja jännitys kiinnosti vielä enemmän kuin tänä päivänä. Muistikuvia oli yllättävän vähän. L.B. Jeffries (James Steward) istumassa kipsissään pyörätuolissa katselemassa ikkunastaan naapureiden elämää. Kaunis nainen pyrkimässä innokkaasti hänen seuraansa. Grace Kelly on neiti Lisa Fremontin roolissa.   

Peeping Tom toistui muutamaan kertaan vakuutusyhtiön hoitajan (Thelma Ritter) puheissa. Hän vaikutti moraalisesti paheksuvan päähenkilön kiinnostusta uteliaaseen tirkistelyyn. Myöskään Lisa ei pitänyt miehen ajanviettoa kovin arvostettavana. Meille katsojille välittyi kuva miehestä, joka käyttäytyi oudosti. Miksi ihmeessä vieraiden ihmisten touhut kiinnostivat enemmän kuin lähellä olevan rakastettavan naisen seura. Kysymys oli laajempikin. Mies ei ollut valmis asettumaan aloilleen, vaan halusi vieläkin kulkea ympäri maailmaa. Hänellä oli työ, joka toimi kannustimena sellaiseen toimintaan. Mutta oliko se kuitenkin vain tekosyy? Miksi hän arvelee löytävänsä jostain muualta jotakin parempaa kuin mikä hänellä olisi ihan käden ulottuvilla?

Ehkä elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja tavoitteli juuri tätä kysymystä ja onnistui välittämään sen meille katsojille. Ihmettelin ja paheksuinkin miehen toimintaa ja mielenkiinnon kohteita. Mutta samalla hiipi pintaan ajatus siitä, että onko tämä omakin toimintatapani. Se tekee siitä ymmärrettävän ja hyväksyttävän. Onkin kyse yleisinhimillisestä taipumuksesta ja ristiriidasta.

Elokuva osoittaa sen, että me katselemme valkokankaalta tai television kuvaruudulta elämää, joka on kiinnostavampaa kuin oma arkemme. Tietysti niin teemme. Parhaimmillaan sellainen rikastuttaa mieltä ja saa olemaan luovempana lähisuhteissa. Nykyisin on paljon mahdollisuuksia kanavasurffauksen harrastamiseen. Kenties löytyy jotakin, mikä vangitsee katseemme. Erotiikkaa, juhlintaa, juopottelua, riitelyä ja yksinäisen surua ja kaipausta. Saatamme nähdä söpön eläimen kuten elokuvan pienen koiran. Sen hengiltä ottaminen suututtaa. Ohjelmatarjontaa tarkastellessa ei ole vaikeata päätellä, minkä arvellaan kiinnostavan ihmisiä eniten. Murhia näkee halutessaan vaikka miten paljon.

Asetelma elokuvassa oli nerokkaan yksinkertainen. Siinäkin se poikkeaa tv-sarjoista, joissa on monia rinnakkaisia tarinoita seurattavana. Tässä kuvaus tapahtui kaiken ajan samassa huoneessa lyhyitä otoksia lukuun ottamatta. En mene elokuvan tapahtumiin tämän tarkemmin. Suosittelen katsomaan sen itse vaikka moneen kertaan. Tarinan loppu oli toiveita herättävä. Yhteisten kokemusten kautta saattaa löytyä tie lähirakkauteen, jolloin ei tarvitse olla jatkuvasti etsimässä kiinnostuksen kohteita jostakin muualta.

 

Takaikkuna (Rear Window), 1954

Ohjaaja  Alfred Hitchcock

Käsikirjoittaja John Michael Hayes. Perustuu Cornell Woolrichin novelliin It Had to be murder